tiistai 26. kesäkuuta 2012

Toto

Eilen kävin hakemassa kotiin toisen kanisen ja nimekseen se siis sai Toto. :) Kävin hakemassa Toton bussilla kun kyyti ei oikein onnistunut ja kun kasvattajalle ei hirveän pitkä matka ole, niin hyvin haku bussillakin onnistui. Kantoboksi painoi suunnilleen saman verran Toton kanssa kuin ilman sitä :3 Toinen on niin pikkunen <3 Matka sujui muuten tosi hyvin, mutta tietysti alkoi satamaan juuri kun astuin ovesta ulos ja lähdin kävelemään pysäkille... Hyvin pysäkille kuitenkin selvittiin vaikka kädet meinas väsyä kun boksin lisäksi piti raahata kaksi pussia pellettejä. Toto oli niin rauhallinen boksissa, siitä ei paljon ääniä kuulunut. :3

Kotona se pääsi sitten tietysti tutustumaan uuteen häkkiinsä ja kovin hidasliikkeinen ja varovainen oli aluksi. Hih, niin erilainen kun Vinja :'D Mutta saa nähä millanen pojasta kasvaa ja kuinka vikkelä siitä vielä tulee.

Juuri tultiin kotiin :3
Suloisuus <3
Toto sai tutustua uuteen häkkiin/kotiin ja Vinja pääsi purkamaan energiaansa vapaana juoksemalla. Hetken ne sai olla samaa aikaa sängyllä vapaana kun Toto on vielä niin pieni että poikasvaaraa ei vielä ole :-D Vinja alkoi kuitenkin lähes heti alistamaan Totoa, joten kauaa ne ei kerenneet olla samaa aikaa vapaana.
Vinja oli niin kiinnostunut uudesta tulokkaasta, että piti tarkaan vahtia ettei se hyppää Toton häkin päälle (se hyppäsi sängylleni ja sieltä meinasi hypätä häkin päälle)... Illemmalla kun Vinja pääsi uudestaan vapaaksi niin se oli varmaan ehtinyt paremmin sisäistää/tajuta, että taloon on tullut toinen kani ja sitten alkoi hirveä papanointi sänkyyn ja lopuksi se vielä ruiskas pissat sängylleni, siihen Toton häkin viereen. :))) Sen jälkeen kanin jalottelut oli jaloteltu, häkin luukku kiinni ja rätti käteen.

Toto on reipastunut eilisestä ja se on pari kertaa päässyt jaloittelemaan sängylleni ja kerran lattialle. Lattialle se pääsi tietysti Vinjan häkin luokse ja Vinjahan sekos siitä sitten.. Toto meni vielä ihan tahalteen siihen häkin eteen, jolloin Vinja alkoi sohimaan tassuillaan ja varmaan koitti näykkiä. Vedin Toton siitä sitten pois ja nostin sen takaisin sängylle, josta se ei pääse Vinjan häkin eteen neitiä härnäämään.

Elikkä hyvin on Toton kanssa sujunut vaikka kanien tuleva yhdessäolo ei näytä kovin lupaavalta... :D Tosin aina ollaan oltu ns. Vinjan reviirillä, joten sitten kun oikeasti alan niitä toisiinsa totuttamaan niin pitää tehdä se jossain muualla kuin paikassa, jossa Vinja on eniten oleskellut. Ja tietysti vielä on aivan liian aikasta sanoa miten totutus ja yhdessäolo sitten aikanaan onnistuu.

Kerron myöhemmin Vinjan ensimmäisestä reissusta juhannuksena. :)

3 kommenttia:

  1. onnittelut uudesta tulokkaasta. :) onko Vinjalle ja Totolle tarkoitus teettää joskus poikaset?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :) Ja ei ole tarkoitus teettää. Toto leikataan joskus sitten kun se on täyttänyt 6kk.

      Poista