maanantai 21. huhtikuuta 2014

Pääsiäisviikonloppu


Kanit pääsi nauttimaan ulkoilusta viime perjantaina ensimmäistä kertaa pitkään aikaan. Oli ihana aurinkoinen sää ja kanien loikkimista oli niin hauska katsoa. Ulkoilu jäi kuitenkin suunniteltua lyhkäsemmäksi kun kuvioihin ilmestyi kissa... Sydän melkein pysähtyi kun yhtäkkiä huomasin kissan ehkä kolmen metrin päässä Totosta. Huusin niin lujaa "KISSA, KISSA!" että koko piha varmaan kuuli, mutta pääsia että saatiin poikaystävän kanssa nopeasti kanit syliin ja kantokoppaan turvaan! En oo varmaan ikinä säikähtäny noin paljon ja sydän hakkas vielä pitkään sen jälkeen kun kanit oli jo sisällä.


Tuli samalla huomattua, että Toton valjaat oli ehkä aavistuksen turhan tiukat masun kohdalta, joten täytyy hankkia sille uudet. Kyllä niitä pystyy vielä käyttää, mutta mielummin sais olla vähän löysemmät. Noi valjaat on muutenkin vähän ärsyttävät kun kiinnitysklipsit on niin jäykät, että hyvä kun ne saa auki ja kaularemmiä ei saa tarpeeksi kireelle. Toisin sanoen valjaat ei istu oikein mistään kohtaa Totolle.

Vinjalle taas menee edelleen ne samaiset pinkit valjaat, mitkä sillä on aina ollu. Tänä vuonna niitä piti jopa vähän laittaa kireemmälle. Moni on jo sanonut, että Vinja näyttää kutistuneelta ja nyt vasta itsekin huomaan että niinhän se onkin. En sitten tiiä mistä johtuu kun ihan hyvin noi on syöny viime aikoina.


Tänään vietiin sitten uudestaan kanit ulos, oltiin sovittu että ei tuijoteta koko ajan alaspäin kania kohti vaan katotaan ympärille kissan varalta. Pakko myöntää että vähän kyllä pelotti, että mitä jos se kissa tulee uudestaan, mutta nyt osattiin olla paremmin varuillamme ja eipä sitä kissaa tällä kertaa onneksi näkynyt missään. 

Tällä kertaa sujui siis vähän paremmin. Vinja oli innokas loikkija ja sen perässä sai välillä jopa melkein juosta. Toto taas kyhjötti lähes koko ajan sellaisen kivilaattakasan päällä...? Se ei oikein millään tavalla näyttänyt innostuneelta koko touhusta. Perjantaina se oli kuitenkin jopa enemmän menossa kuin Vinja, joten siksi sen käytös oli vähän outoa.


Totolla on lähtenyt hirveitä tuppoja karvaa selästä viime päivien aikana. Epäilen, että Vinja on ollut asialla. Muuta selitystä en keksi kun karvat on lähteny ihan keskeltä selkää eikä kanin hampaat ylety sinne asti. Näyttää tosi epäsiistiltä ja rumalta...

Tässä vielä kanien tän päivänen herkkuillallinen:

maanantai 14. huhtikuuta 2014

Näitä meillä syödään

Kaneilla on jo aika kauan ollut samat ruoat käytössä, mutta aina välillä tulee ostettua jotain uutta, jota sitten sekoittelen tuttujen ruokien joukkoon. Kun annan pellettejä, sekoitan niitä aina keskenään eli en anna vain yhtä tiettyä. Näyttää niin tylsältä jos kupissa on aina vain sitä yhtä ja samaa pellettiä. 

Tällä hetkellä ihan ne perus pelletit mitä syötän on Genesis ja Cuni Complete. Genesis on ehdottomasti kanien lemppari noista, Cuni Complete taas jää yleensä viimeisenä kupin pohjalle, mutta kyllä sekin sieltä aikanaan häviää. Noi on sellasia rohmuja, että kaikki tarjolla oleva kyllä syödään. :D

Aikoinaan meillä syötiin Genesiksestä sitä nuorille kaneille tarkoitettua pellettiä (punainen pakkaus), mutta vaihdoin tuohon aikuisille tarkoitettuun pellettiin (vihreä pakkaus) muistaakseni vähän sen jälkeen kun Toto täytti vuoden. 

Kuva Googlesta.
Kuva Googlesta.

Pellettien lisäksi kanit syövät kauraa ja aina sillon tällön semmoista jyväsekoitusta tms. En muista nyt pakkauksen merkkiä/nimeä. Sisko osti sen kun kanit olivat siellä hoidossa ja ne kyllä tykkäävät siitä kovasti. Se jyväsekoitus tai mikä ikinä oikeasti onkaan, on enemmänkin sellaista spesiaali ruokaa ja yritän välttää sen antamista liian usein. 

Tuoksuu niin hyvältä. :D

Tuossa oli ne mitä eniten tulee annettua. Näiden lisäksi on sitten kaiken maailman herkkuja ja vähän erikoisempia juttuja. Kanien kohdalla olen onnistunut välttämään herkkujen hamstraamista ja jopa onnistunut syöttämään joitakin pusseja loppuun. Ne kun ei loppujen lopuksi niin hirveästi tarvitse erilaisia herkkuja ja kun niitä ei voi liian usein antaa niin vähemmälläkin määrällä selvitään. Nyt viime Hulluilta Päiviltä ostin kuivattuja porkkanoita ensimmäistä kertaa kokeiltavaksi. Ne ei ollut mitenkään alennuksessa, mutta halusin käydä ostamassa jotain uutta namia kaneille. Äskön annoin maistiaiset ja ihan hyvin näytti maistuvan. Ei ehkä kuitenkaan mitään lempiherkkuja. 


Kanit on kyllä yleisesti tykännyt noista Jr Farmin tuotteista. Nyt jo loppuun syödyt kuivatut voikukat olivat ainakin suurta herkkua ja tällä hetkellä puolillaan oleva pussi "vihreää heinää" uppoaa myös hyvin. 


Loppuun vielä kuvat Genesiksen ja Cuni Completen sisällöstä.

Genesis
Cuni Complete

Kaikkien näiden lisäksi meillä tietysti syödään pääasiassa heinää ja juodaan vettä. Yleisimpiä tuoreruokia mitä kanit saa on salaatti, kurkku, porkkana ja baanani. 

Totolla onkin ensi viikolla synttärit, tällä kertaa aion muistaa ne kun viime vuonna meni vähän ohi... Ja nyt kun on lupailtu niin hyviä säitä pääsiäiseksi niin suunnitelmissa on viedä kanit vihdoin nauttimaan auringosta. Katsotaan tuleeko onnistumaan vai ei. 

torstai 10. huhtikuuta 2014

Koti

Kanien tämänhetkinen koti eli häkki + muu huone vaihtoi järjestystä tossa jokin aika sitten. Muistaakseni en ole siitä blogin puolella maininnut kun blogi on jonkin aikaa elellyt hiljaiseloa (vaihteeksi). Joku on kuitenkin saattanut huomata, että pikkuhiljaa ollaan alettu heräämään taas henkiin. 

Siistit ruokailijat.

Tällä kertaa ajattelin hieman esitellä (vihdoin) "uutta" jättihäkkiä, jonka kaneille hain noin vuosi sitten Lahdesta ja sen lisäksi muita yleisiä juttuja. Häkin lisäksi kanien "koti" on nykyään myös koko muu huone + yleensä välitasanne (jossa on portaat alakertaan ja ovet muihin huoneisiin). Kylppäriin kanit pääsi ennen aika vapaasti, mutta koska ne on tuholaisia niin piti pääsyä sinne rajoittaa. Nykyään annan kanien juosta siellä niin kivassa kylppärissä vain silloin kun päästän niitä esim. partsille. 



Ruoan annan nykyään aina lattialla, kuten kuvistakin huomaa. Joskus aikoinaan kun kanit asui pelkästään häkissä laitoin ruokakupit aina häkkiin, mutta tämä järjestely ei sopinut ollenkaan Totolle. Silloin kun kanit asuivat erillään, Toto oli kova puolustamaan häkkiä ja ihan kunnolla hyökkäsi käteen kiinni jos sinne yritti ruokakuppia laittaa. Nykyään ei ole (onneksi) tuota ongelmaa kummankaan kanin kohdalla ja käden kanssa voi huoletta sohia kupin lähettyvillä. En sitten tiedä liittyikö puolustaminen Totolla ikään vai ihan siihen, että se koki häkin niin vahvasti omana reviirinään, mutta Vinjalla ei missään vaiheessa ollut tuollaista vaihetta, vaikka sille annoin paljon kauemmin häkkiin ruoan. 

Samoin kun ruoka, myös vesi on tarjolla kupissa ja lattialla koko ajan. Niistä iäinikuisista vesipulloista on siis luovuttu kokonaan. Meni ensinnäkin hermo a) siihen järkyttävään ääneen, joka pullosta lähtee kun kani juo siitä ja b) siihen kun pullot saattoivat vuotaa vaikka olisivatkin juuri ostettu. Kun vesikuppia pitää maton päällä siihen ei mene puruja/heinää ja se pysyy ihan yhtä puhtaana kuin jos olisi käytössä vesipullo.



Sitten itse häkkiin. Välillä mietin että se on aika turha Vinjalla ja Totolla, mutta toisaalta huone olisi varmaan sata kertaa sotkuisempi ilman sitä. Eniten sotkua tuo purut, jotka kulkeutuu kanien käpälien mukana ympäri huonetta. Kanit ei siis oikein muuta tee häkkissä kuin syö heinää ja käy vessassa. Vessaa käytetään vaihtelevin määrin, mutta täytyy olla tyytyväinen, että noilla on ees yritystä käyttää sitä. Ainakin pissat yleisesti tehdään sinne, yleisesti... Harmittaa kun ne ei enää tykkää nukkua noitten tuolien päällä kun Vinjalla oli aina niin söpöjä asentoja. :3


Aina kun teen jotain "muutoksia" häkissä (heitän likasia puruja roskiin tms.), Vinja tulee tohon samaan kohtaan ja alkaa heittää puruja mökkiä kohti. :D 



Häkkiä yritän siivota mahdollisimman usein. En siivoa aina koko häkkiä kerralla vaan noukin lapiolla likaiset kohdat pois. Kun kanit ei varsinaisesti häkissä asu niin se likaantuu paljon hitaammin. Kaikkia puruja on turha poistaa silloin kun vain osa on likaisia. 

Sisustus on aika tylsä tällä hetkellä, mutta kuitenkin kaikki tarvittava löytyy. Kanit ei nykyään enää ikinä pötkötä häkissä, ne on aina joko sängyn alla tai keskellä mattoa, joten periaatteessa pelkät heinätelineet ja vessa riittäisi. Kuitenkin sen varalta, että joskus niiden pitää viettää pidempi aika häkissä, on mukavempaa että se on viihtyisä. 




Kanin arkea videoina

Ajattelin, että "kaneille ei kuulu mitään erikoista" lauseen sijaan, näytän videoina, että kaneille ei tosiaan kuulu mitään erikoista. Uskon, että se on joka tapauksessa mielenkiintoisempaa, vaikka videoissa ei mitään tapahdukaan. :D Elikkä tässä kurkkaus kanien perus arkeen:





Siinä muutama video. Kuvasin ne tyhmästi pystysuunnassa, mutta ei voi mitään. 

maanantai 7. huhtikuuta 2014

Keväistä

Suunnittelin viime viikolla, että sunnuntaina voisi olla loistava päivä viedä kanit kevät säähän ulkoilemaan, mutta suunnitelma kariutui kun eilen satoi koko päivän. Yritin sitten vähän innostaa kaneja tulemaan partsille, mutta ainoastaan Toto jaksoi vähän aikaa siellä hengailla. Vinja katseli vain kaukaa epäluuloisesti lattiaan kyyristyneenä. 


Kaneilla on tällä hetkellä hirveä karvanlähtöaika ja musta matto peittyy lähes kokonaan kaninkarvoista. Muuta mainittavaa ei oikeastaan ole, mitään tuhmuuksia ne ei ole vähään aikaan tehny. Paitsi Vinja käy säännöllisin väliajoin tiputtamassa yöpöydältä herätyskellon lattialle (samalla melkeen lampunkin), joten kello on poikkeuksetta lähes aina pysähtyneenä kun sitä katson ja patteri jossain lattialla.