tiistai 28. huhtikuuta 2015

Puutöitä

Kuten viimeksi jo vähän mainitsinkin, olen viime viikon aikana rakennellut kaneille vähän sitä sun tätä. Yhtä poikkeusta lukuun ottamatta kaikki rakennelmat on ollut siitä asti kanien käytössä. :) 

Elikkä, tällaisia tuli tehtyä: 


 Tuo puusilta tuli tehtyä oikeastaan ihan vikana, ja vain siksi, että oli vielä jonkin verran tunnilla aikaa. Mitään kovin haastavaa ei ehtinyt/jaksanut enää aloittaa, joten päädyin sitten tekemään tuollaisen sillan. Sen käyttötarkoituksesta en ollut ihan varma edes silloin kun sain sen koulussa valmiiksi, mutta se sopikin oikein hyvin ikään kuin "rampiksi" kanien häkkiin! Vinja jopa kerran käytti sitä. :D

Jos kanit ei jaksa sitä käyttää ns. sen oikeassa käyttötarkoituksessa, niin ainahan siihen voi kuluttaa hampaita. ;D


Ihan perus tason tekoa olin suunnitellut jo ennen seuraavan tunnin alkua, joten se tuli sitten tehtyä. Itse kun näitä väsäilee niin huomaa miten helppoa se loppujen lopuksi on. Kaneille voisi rakennella vaikka minkälaisia viritelmiä.

Ajattelin alun perin sijoittaa tason häkkiin heinän syönti tasoksi (Vinja ja Toto ainakin tykkää rouskuttaa heinää aina Ikea-jakkaroiden päällä), mutta tarkemmin ajateltuna häkissä olevat tavarat ovat aina niitä likaisimpia. 


Yhtenä ideana väsäsin kaneille Zooplussassakin myytävän "täytettävän ruokapuun". Se ei ole vielä päässyt kokeiluun, mutta uskon, että ruokapuu on ihan kiva virike kaneille. :)

Rakentelu loppuikin sitten tähän kun tunnit tuli käytyä, mutta eiköhän noilla viritelmillä pärjätä nyt jonkin aikaa. :D

perjantai 24. huhtikuuta 2015

Synttärit

Toto täytti eilen 3 vuotta ja sen kunniaksi sain juuri oikeana päivänä valmiiksi kanien pesämökin, jota rakensin koulussa. :D Mökki toimi siis ikään kuin synttärilahjana, vaikka molemmille sen tietysti tein. Kanit kyllä tykkäs! Ja tässä kuvia mökistä:


Hetken aikaa sitä tutkittiin, eikä uskallettu hypätä päälle (tein katosta tarkoituksella vähän leveämmän, koska arvasin, että kanit tykkää mökissä katosta eniten), mutta myöhemmin illalla huomasin, että molemmat kanit lepäilee mökin päällä. Taisi siis olla mieluinen. :)

Onnea vielä Totolle <3

Olen rakennellut koulussa kaneille vähän muutakin, joten niistä lisää myöhemmin...

lauantai 18. huhtikuuta 2015

keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Viime viikkojen tapahtumia

Käytiin tosiaan kanien kanssa 23.3. eli n. 3 viikkoa sitten eläinlääkärissä. Tarkoituksena oli tulla kertomaan kuulumisia jo aiemmin, mutta maaliskuun alussa alkaneen koulun + töiden takia on ollut vähän kiirettä.

 Halusin viedä kanit lääkäriin tarkastukseen, kun epäilin, että Toto on laihtunut. Samalla halusin ulkopuolisen mielipiteen Vinjasta, kun välillä mietin, että onkohan se sitten lihonut. No, eläinlääkärissä selvisi, että asiat on ihan toisinpäin. :D

Toto: 1,75 kg
Vinja: 1,55 kg

"Kaikki kunnossa, molemmat sopusuhtaisia"

Suureksi yllätyksekseni sain kuulla, että Toto painaakin Vinjaa enemmän, se vaan näyttää sellaiselta ruipelolta. :D Molemmilla oli kaikki asiat kunnossa (hampaat, turkki jne.) ja oikein hyvillä mielin päästiin lähtemään kotiin. :) Edellisestä lääkärikäynnistä on jo reilu vuosi, lähemmäs kaksi vuotta, niin oli ihan mukava viedä kanit pitkästä aikaa näytille. 


Noin 3 viikkoa sitten saatiin myöskin koulusta (opiskelen eläintenhoitajaksi) tehtäväksi tehdä jostakin eläimestä etogrammi eli seurata eläimen/eläinten käyttäytymistä. Tein tehtävän sitten tietysti kaneista ja seurasin yhden päivän ajan Vinjan ja Toton touhuja kellontarkasti ja kirjasin asiat ylös. Samana päivänä otin myöskin kuvia havainnollistamaan tekstiäni. Oli ihan hauska seurata kaneja ja miettiä kaikkia lajityypillisiä käyttäytymismuotoja. 

Voidaan siis kiittää tätä tehtävää, että tuli silloin otettua kaneista uusia kuvia. :D

Kaunis Vinja <3

Lääkärikäynnin ja koulutehtävien lisäksi olen ottanut pitkästä aikaa käyttöön taas "heinäpallon", jonne on hyvä pistää tuoreruokaa. Kaneilla on siinä hetki tekemistä. Kanit on myös maistellut ainaisten porkkanan, salaatin ja kurkun sijaan päärynää ja persiljaa ja molemmat maistuu erittäin hyvin!