maanantai 31. joulukuuta 2012

Mennyt vuosi 2012

Kanien yhteiselo on lähtenyt loistavasti käyntiin ja tälläkin hetkellä puput saavat riehua häkin ulkopuolella. Ihanaa kun nyt niillä on koko ajan jotain seuraa, eikä kummankaan tarvitse olla yksin. :>

Vinja piti ihan kiitettävää meteliä viime yönä, joten en ole ihan niin hyvällä tuulella kuin kanit, mutta eiköhän ärtymys katoa kun saa päivän kunnolla käyntiin.

Kohta on kulunut vuosi siitä kun alotin tämän blogin pitämisen. Vuosi sitten odotin innolla Vinjan kotiintuloa ja ostin sille kaikkia perustarvikkeita. Tällä hetkellä meininki on vähän eri; minulla on kaksi ihanaa kania kotona, totutettuna toisiinsa ja ne asuvat samassa häkissä. Paljon on siis kerennyt vuodessa muuttumaan.

Muuten kanien vuosi ei ollut mitenkään kovin erikoinen. Ne eleli ihan perus kaninelämää ja parhaani mukaan yritin niistä huolehtia kaiken kouluhässäkän keskellä. Kevät tulee olemaan ainakin yhtä stressaavaa aikaa kuin mitä syksy oli, mutta ehkäpä siitä jotenkin selvitään. Mutta nyt on se suuri etu, että kanit ovat koko ajan yhdessä, enää ei tarvitse arpoa kumman juoksuttamiseen riittää aikaa kun kahdessa paikassa ei kerennyt olla samaa aikaa vahtimassa.

Sekalaisessa järjestyksessä vuoden mittaan otettuja kuvia:

Kesälomalla Vinja pääsi mukaan mökkireissulle.



Kesäkuun lopulla kävin hakemassa Toton kotiin!

Miten pieni!

Vinja ei ollut aluksi niin ihastunut uuteen tulokkaaseen.

Kesällä yritin keksiä parhaani mukaan jotain juoksutuspaikkoja kaneille (taino Vinjalle, joka sotki joka paikassa silloin).




Toto kasvaa...

Yksi miljoonista häkkijärjestelyistä.

Voitin yhdestä arvonnasta kaneille vähän herkkuja (ja Mauskille).


Silloin vielä niin arka pikkutoto.



Kesällä ulkoiltiin Vinjan kanssa aina sillon tällön. Ens kesänä kuitenkin toivottavasti enemmän!



Vinjalla on aina välillä mitä ihmeellisempiä pötkötyspaikkoja...




Molemmat kanit ulkoilemassa. Vinja ei sitten muuta tehnyt kun vahdannut Totoa...




Kuvasaldo on aika Vinjapainotteinen kun uudempia kuvia en saa jostain syystä siirrettyä kännykästä koneelle.

Hyvää uutta vuotta 2013!

keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Tampereen reissu

Kuvia eiliseltä: 

Rapsutushetki.









Vinjan vika päivä tässä häkissä. :)

Tänään lähdettiin heti aamusta Tampereelle ja päätin jo eilen, että otan kanit mukaan. Laitoin ne pienellä jännityksellä samaan kuljetusboksiin, mutta ihan sovussa ne oli koko päivän! Menomatkalla mökötettiin boksin eri päissä, mutta kotimatkalla nukuttiin kylkikyljessä. :3

<3


Kaneilla oli aika tylsä päivä, kököttää vain boksissa, mutta se kannatti! Illalla siivosin molemmat häkit (Toton häkistä tuli nyt molempien yhteinen ja Vinjan häkki lähtee huomenna uudelle omistajalle) ja laitoin kanit samaan häkkiin. Siellä ne jo pötkötti vierekkäin. <3

tiistai 25. joulukuuta 2012

Joulutunnelmia

Kanien joulu sujui seuraavasti:

<3
Lamaantunut Vinja taustalla :D
Maiskutus vain kuului kun Toto söi porkkanaansa :D
Vinja oli hieman nirsompi, mutta söi sekin sentään edes osan!

Kanien jouluun kuului siis pitkään vapaana juoksentelua, totuttelua edelleen toisiinsa, porkkanan syöntiä ja loppuillan häkissä rauhottumista. Vinjalla oli tosin rauhottuminen kaukana kun se päätti joulun kunniaksi järjestää kämppänsä ihan uuteen uskoon. Häkin kaikki purut oli yhdessä isossa kasassa ja kuten arvata saattaa, puolet puruista oli lentänyt lattialle saakka. Nukkui se kuitenkin aina välillä söpösti mytyssä puusillan päällä tai vessalaatikossa. :')

Huomenna olisi lähtö Tampereelle ja ajattelin, että ottaisin kanit mukaan, jolloin ne saisi viettää samassa boksissa päivän. Iltaan mennessä kaikki olisi toivottavasti sujunut mallikkaasti ja voisin siirtää ne samaan häkkiin. Toton häkki pitää vaan pestä ensin, joten täytyy miettiä missä välissä sen tekisin. Varmaan sitten illalla kun tullaan kotiin.
Myin nimittäin Vinjan häkin juuri huuto.netissä, joten pitäisi tässä pikkuhiljaa saada siirrettyä kanit oikeasti sinne samaan häkkiin asumaan. :D Ihan fiksussa järjestyksessä teen taas kaiken ja näin... Vinjan häkki tullaa hakemaan näillä näkymin 27. päivä, joten vielä on huominen aikaa totuttaa kanit toisiinsa. En jaksa uskoa, että siinä olisi jotain ongelmaa kun ihan hyvin on mennyt. Vähän kuitenkin arveluttaa miten ne käyttäytyy suljetussa häkissä kun tuli nähtyä se Vinjan häkissä tapahtunut show...

Niin ja melkein unohtui mainita, kanit saivat sittenkin yhden joululahjan (porkkanoiden lisäksi). Itse en muistanut/jaksanut/ehtinyt niille mitään erikoista ostaa, mutta kiva että joku oli ostanut! ;) Kanit varmasti tykkää kun syötävä on kyseessä!