sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Edistystä

Viime viikolla oli paljon kouluhommia ja lähipäiviä koululla, joten keltaisten valjaiden valmistuminen vähän venyi, vaikka pääsin ihan hyvään alkuun viime viikonloppuna. Eilen kuitenkin pitkästä aikaa sain jatkettua valjaiden tekoa ja jopa tehtyä ne valmiiksi. Halusin tehdä vielä toiset ennen pääsiäistä, sillä jos sää sallii, olisi tarkoitus silloin viedä kanit ensimmäistä kertaa täällä uudessa kodissa tuohon takapihalle ulkoilemaan! Toivottavasti onnistuu. :) 

Mutta tosiaan, seuraavat valjaat valmistuivat huomattavasti nopeammalla aikataululla, sillä tänään kun aloitin, nousin ompelukoneen äärestä seuraavan kerran vasta kun valjaat oli valmiit. Tässä alkaa vissiin pikku hiljaa kehittymään. :D


Suurin ongelma kun teen valjaita on saada niihin oikeat mittasuhteet. Vihreistä valjaista tein vahingossa hieman pienemmät kuin oli tarkoitus, sillä jostain syystä lasken pituudet lähes aina väärin. :D Keltasissa valjaissa on enemmän säätövaraa, joten Toto saa käyttää niitä, jos nuo vihreät on sille liian tiukat. 

  
Tosiaan vielä on harjoittelemista, että osaan tehdä täysin istuvat valjaat, mutta onneksi näitä on kiva tehdä. :D Odotan kyllä innolla, että pääsen ihan käytännössä noita omia väkerryksiä testaamaan. Meillä on myös ensimmäistä kertaa lapavaljaat käytössä, että senkin puoleen ihan uusi juttu. :D


Loppuun vielä kanien pikakuulumiset: karvanlähtö on meneillään ja Toto on aika räjähtäneen näköinen. Toto on aina karvanlähdön aikaan sen näköinen, että sitä ei olisi viikkoon hoidettu ollenkaan. Vinjallakin on karvanlähtö, mutta huomattavasti maltillisempi ja turkista lähtee vain sieltä täältä pieniä karvatuppoja, eniten rinnasta. Totolla taas koko peppu ja takakäpälät pöllyää irtokarvaa.. :D 


Aitauskin on tällä hetkellä karvan peitossa, pitäisi imuroida! 

lauantai 12. maaliskuuta 2016

Käsityöt jatkuu

Eilen ilmestyi postilaatikkoon tilaamani valjastarvikkeet! Maanantaina aamupäivällä ne tilasin ja eilen oli perillä eli ihan perus toimitusaika mielestäni. 

Valjaiden kuosit :D 

Tilasin tosiaan neljä erilaista narua ja keltaisesta tassukuvioisesta aloitin jo heti eilen tekemään valjaita. Ajatus on, että vihreistä tulee Toton valjaat ja keltaisesta ja liilasta Vinjan, mutta periaatteessa kun kanit on aika lailla samaa kokoa niin ne pystyy pitämään samojakin. Ja tosiaan valjaita tulee nyt kerralla neljä kun ei kannattanut tilata vain yhtiin valjaisiin tarvikkeita. 

Vinja tuli auttamaan kuvien ottamisessa :D

Yllä näkyy soljet, renkaat ja pistolukot. Aluksi yllätyin lukkojen suuremmasta koosta kuin mitä olin olettanut, mutta eipä ole sitten niin näpertämistä se valjaiden avaaminen. :D Lapavaljaisiin tuollainen isompikin solki sopii, mutta H-valjaisiin en käyttäisi kun on nuo kaulan kohdalla turhan isoja.


Ihan aluksi jouduin lähtemään kauppaan ostamaan ompelulankoja, sillä omistin entuudestaan vain valkoista lankaa. Kodin 1 sattui sopivasti vielä olemaan langat vain 50 senttiä kappale (oikea hinta 2,95 €). 

Tähän asti pääsin eilen illalla. Tänään jatkuu. :)

Loppuun vielä kuva Vinjasta tänä aamuna. 

tiistai 8. maaliskuuta 2016

Käsitöitä

Viime lauantaina löysin muuton jäljiltä muovikassin, joka sisälsi vanhoja hylättyjä vaatteita. Vaatteiden seassa oli yhdet vaaleanpunaiset farkut, joista päätin kokeilun vuoksi leikata lahkeet irti. Ehkä toi väri menee kesällä shortseissa, mutta ton värisiä farkkuja en tule enää käyttämään. :D Farkuista jäi sitten ylimääräistä kangasta ja olin jo heittämässä sitä roskiin kun jostain ilmesty päähän idea kanien lapavaljaista! 

Monethan tekee niitä itse ja osa ihan myyntiin, joten ajattelin kokeilla miten itseltä onnistuisi niiden väsääminen. Ikinä ennen en ollut valjaita tehnyt ja ompelukonetta olin viimeksi käyttänyt varmaan 6 vuotta sitten. 


Koska en omista ompelukonetta, homma alkoi sillä, että lähdin vanhempien luokse ompelemaan. :D Äiti näytti miten sitä ompelukonetta nyt käytettiinkään ja sen jälkeen homma pystyi alkamaan. 


Ja yllä ompelun tulos. :D Täydelliset ne ei missään nimessä ole, mutta ihan hyvät harjoituskappaleet. Selkähihnan renkaasta lähtevät hihnat olisivat saaneet olla hieman lyhyemmät, mutta muuten valjaat sopi hyvin molemmille kaneille. Ja uskon, että nuo ovat käytössäkin ihan hyvät (kokeilin vain nopeasti molempien päälle), sillä noiden vähän liian pitkien hihnojen pituus vaikuttaa oikeastaan vain siihen, että selkäosa on hieman koholla kun valjaat on kanin päällä. Käytössä sen kuitenkin sitten kunnolla näkisi, että pysyykö valjaat hyvin päällä vai ei. Tukevilta ne kuitenkin nopeasti katsottuna vaikutti. 


Innostuin kuitenkin sen verran noita valjaita tehdessäni, että tilasin netistä lisää valjastarvikkeita. :D Nyt siis odottelen malttamattomana paketin saapumista perille, että pääsen väkertämään uusia valjaita. Tällä kertaa olisi tarkoitus kuitenkin onnistua tekemään ihan oikean kokoiset lapavaljaat ja uskon, että toisella kerralla se on helpompaa.