keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Vinja 10kk

Oikeastaan jos tarkkoja ollaan niin Vinja on tällä hetkellä 10kk 2vk, mutta joka tapauksessa tarkoitus oli hämmästellä miten nopeasti aika on mennyt! Kohtahan se täyttää jo vuoden. :o 

Pari videota Vinjan jalottelusessiosta tässä lähiaikoina. 


tiistai 30. lokakuuta 2012

Pikakuulumiset

Kanien kuulumiset jäänyt vähän vähemmälle kertomiselle, mutta ehkä nyt yritän vähän useammin tulla niitä kertomaan. 

Toto pääsi lokakuun alussa ensimmäistä kertaa tonne parkkipaikan taakse nurtsille riehumaan. Meno oli vähän vauhdikkaampaa kuin Vinjan kanssa yleensä ja Toto oli kova kaivamaan kuoppia. :D


Viime siivouksen yhteydessä kanit vaihtoivat asumuksia eli Toto muutti isompaan häkkiin ja Vinja pienempään. Samalla siirsin Vinjan uuden häkin pois omasta huoneestani eli Vinja on nyt lähes kuukauden ajan asunut tuossa välitasanteella. Ajatuksena oli, että kanit vähän rauhoittuisivat kun eivät ole niin lähekkäin samassa huoneessa. Ihan hyvin on järjestelmä toiminut ja Toto varsinkin on huomattavasti rauhoittunut isommassa häkissä.

tiistai 2. lokakuuta 2012

Koulukiireitä

Ylppärit + siihen heti päälle koeviikko = blogin päivitys vähän jäänyt.. Ollaan silti elossa ja kaneille kuuluu ihan hyvää ;D Totolla hirvee murkku, mutta kai se ohi menee joskus.. Vinjakin oli kyllä suoraan sanoen aika hirvee pienempänä, mutta nykyään ihanuus, joten Toton suhteen toivoa ei ole vielä menetetty!

Joskus elokuussa otettu kuva Totosta. 
Koulun takia on ollut vähän ongelmia saada aika riittämään myös kaneille. Vinjan kanssa vähän vähempikin juoksutus menee, mutta Toto suorastaan sekoo häkissä jos ei pääse tarpeeksi usein juoksemaan. Ja Toton rämistelyä ei jaksa kukaan kuunnella...


Toton kanssa oonkin tehnyt niin, että päästän sen parvekkeelle mahdollisimman usein juoksemaan. Vinjan häkin luona juokseminen tuottaa vain pissalammikon lattialle ja muutenkin kauheen sotkemisen ja en jaksa koko ajan olla siivoamassa.. Torstaina laajensin juoksutus"aitausta" kylppärin puolelle ja totesin sen hyväksi ideaksi. Ei tarvinnut ees mitään aitauksia laittaa minnekään, kuhan vain vahtii ettei Toto tunge suihkukaapin taakse, jonne se välillä oli kovasti menossa..



Vinjaa voin juoksuttaa omassa huoneessa, se ei niin välitä Totosta vaikka häkin ympärillä onkin kiva pyöriä. Huomaa kyllä selvästi, että osat ovat vaihtuneet; ennen Vinja meni ihan sekasin kun Toto tuli lähelle ja nykyään se on Toto, joka sekoo. Vielä pitää jaksaa oottaa, että niitä voi alkaa totuttaa.



Mitään ei olla oikeastaan tehty. Kanit elää ihan perus kanielämää. Tänään (lauantaina) oli tarkoitus viedä molemmat nurtsille juoksemaan, mutta jälleen alkoi sataa kaatamalla. Ulkoilut jäi sitten vain suunnitteluvaiheelle, ehkä huomenna sitten.

Ihan hyvin on siis sujunut. Ainoa, että Toton kanssa tulee heti ongelmia jos se ei saa tarpeeksi liikuntaa.. Sitä pitää kyllä aina miettiä jos vähän enemmän kiireitä sattuu olemaan. Toton ihanaan murkkuun taitaa kuulua myös näykkiminen, jonka se on aloittanut. Toivon todella, että se johtuu vain murkkuiästä, eikä mistään muusta. Peukaloon olen jo saanut kivat verijäljet kun Toto jostain syystä "hyökkäsi" kimppuun. Mielestäni en tehnyt sille mitään? Ihan hyvin sitä pystyy silti käsittelemään jne, mutta näykkiminen alkaa usein siinä vaiheessa kun otan sen kiinni ja aion laittaa häkkiin.

Toto oli ihana hellyydenkipeä sunnuntaina kun pääsi  vapaaksi :3



Yllä olevan tekstin kirjoitin pari päivää sitten jo etukäteen, joten nyt täytyy sanoa, että Toto yllätti sunnuntaina positiivisesti kun pääsi kylppäriin juoksemaan. Mistään näykkimisestä tms, ei ollut tietoakaan ja poika tuntui vain nauttivan rapsutuksista <3