perjantai 1. kesäkuuta 2012

Kesä










Juoksemisen jälkeen oli kiva tulla omalle pihalle lepäämään. :3

Lauantaina oli niin ihana ilma ja lämmin, että Vinja sai ulkoilla oikein kunnolla. Ensimmäistä kertaa käytiin omaa pihaa kauempana eli mentiin tonne parkkipaikan taakse nurmikolle, joka siis kuuluu taloyhtiömme pihaan.

Nurtsilla hetken ihmeteltyään Vinja sai ihan sairaat hepulit. Se ei oo koskaan ennen saanu semmosia, mutta ei sisällä sillein mahtuis edes juoksemaan. xD Onneksi en itse sillä hetkellä taluttanut Vinjaa, vaan sisko sai juosta sen perässä... :D Hepulit loppu siihen kun Vinja päätti juosta pysähtyneen auton alle. Flexi oli koko riehumisen ajan niin pitkänä kun vaan voi olla, joten sitten autojen läheisyydessä se pääsi livahtamaan sinne alle kun ei osattu tarpeeksi varoa. Vapaaehtosesti Vinja ei halunnut tulla sieltä pois, joten piti vähän säätää, että saatiin kani pois auton alta. Lopulta sain sen sitten vedettyä sieltä pois. Sen jälkeen osattiin paremmin varoa ettei flexi ole parkissa olevien autojen läheisyydessä liian pitkällä. Vinja on jostain syystä hyvin innostunut livahtamaan sinne alle möllöttämään...

Samana päivänä totutettiin Mauskia myös Vinjaan ja tällä kertaa mentiin tonne nurtsille niiden kanssa. Takapihalla siitä ei tule mitään, se ollaan jo todettu. Mutta nurtsilla Mauski ei haukkunut kertaakaan ja pikku hiljaa tuotiin se aina lähemmäs Vinjaa. Mauski oli selvästi kiinnostunut, mutta tällä kertaa se ei ollut häntä pystyssä ja näyttänyt siltä, että hyökkää Vinjan päälle. Pitää vaan jatkaa tuolla tavalla totuttamista niin varmasti Mauski tottuu Vinjaan! :) Ja Vinjahan ei olisi voinut olla enää vähempää kiinnostunut Mauskista... Sitä ei pelottanut tippaakaan.

Tiistaina saapui uusi häkki perille ja kokosin sen heti kun kiinnosti millanien se oikein on. Ja olen kyllä todella tyytyväinen! Vaikuttaa hyvältä ja kiva kun on pikkasen erilainen kun toi Vinjan häkki, tuo vähän vaihtelua. Häkin paikkakin on luultavasti päätetty eli se tulisi huoneeseeni pöydän alle. Häkissä on kokonaan aukeava sivuseinä oviaukkona, joten ei haittaisi jos se olisi pöydän alla. Se taitaa myös olla ainoa paikka huoneessani minne häkki mahtuu (Vinjan häkin päälle en halua sitä sittenkään laittaa). :D

Tässä vielä kuva uudesta häkistä:


Häkin mukana tuli taso, ruokakuppi, heinäteline ja vesipullo. Wc-kopan tilasin erikseen ja se sopii täydellisesti häkkiin. (;

2 kommenttia:

  1. aloin lukemaan blogiasi:)
    tossa mun blogi jos kiinnostaa: http://vauhti-hirmut.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei kiva :) Joo kävin katsomassa blogiasi ja alan seurailemaan sitä (;

      Poista