perjantai 9. toukokuuta 2014

Hoidossa

Lähdettiin viikko sitten perjantaina raijaamaan kaneja vaihteeksi taas Helsinkiin siskolle hoitoon kun niitä niin sinne kaivattiin. Vein kanit oikeastaan mielelläni sinne, sillä uskon että ne nauttii enemmän olostaan siellä kuin täällä kotona. Siskolla ne saa juosta koko kämpässä (poikkeuksena makkari), jolloin niillä on enemmän liikkumatilaa sekä ne on seuroissa mukana. Kotona kanit ei valitettavasti voi ihan koko kämpässä juosta. Ei sovittu mitään tiettyä päivää milloin kanit haetaan kotiin, sen näkee sitten. Onneksi niitä voi aina käydä moikkaamassa.

Vinja nojatuolissa :3

Ihan heti en muutenkaan edes jaksaisi hakea niitä kotiin kun kaikkien kamojen ja häkin roudaamisessa on oma työnsä. Hoidossa kanit käyttää vanhaa 140 cm häkkiä, niiden isoa häkkiä ei sentään lähdetä mihinkään siirtelemään.


Toto on kuulemma ihan riemuissaan ja vetää spurtteja ympäri kämppää. Se on jo hetken ollut kotona jotenkin säikky ja selästä kadonneet karvat on mietityttäny, mutta jos se tuolla pystyisi vähän rentoutumaan. Vinjakin on tainut vähentää sitä Toton perässä roikkumista.


Kävin moikkaamassa kaneja viime tiistaina ja olin siskon luona yhden yön. Kanien touhuja oli hauska katsella ja toto veti rundia minkä jaksoi. Totolla oli karvatkin kasvanu hyvin takas selkään. Nukuin kanien kanssa samassa huoneessa ja aamulla heräsinkin siihen, että Toto hyppi päällä. söpö <3 Eilen ne oli kuulemma alottanut sohvatyynyjen tuhoamisen, mutta vielä niitä ei silti haluta palauttaa. :D

2 kommenttia: