keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Vinja 10kk

Oikeastaan jos tarkkoja ollaan niin Vinja on tällä hetkellä 10kk 2vk, mutta joka tapauksessa tarkoitus oli hämmästellä miten nopeasti aika on mennyt! Kohtahan se täyttää jo vuoden. :o 

Pari videota Vinjan jalottelusessiosta tässä lähiaikoina. 


tiistai 30. lokakuuta 2012

Pikakuulumiset

Kanien kuulumiset jäänyt vähän vähemmälle kertomiselle, mutta ehkä nyt yritän vähän useammin tulla niitä kertomaan. 

Toto pääsi lokakuun alussa ensimmäistä kertaa tonne parkkipaikan taakse nurtsille riehumaan. Meno oli vähän vauhdikkaampaa kuin Vinjan kanssa yleensä ja Toto oli kova kaivamaan kuoppia. :D


Viime siivouksen yhteydessä kanit vaihtoivat asumuksia eli Toto muutti isompaan häkkiin ja Vinja pienempään. Samalla siirsin Vinjan uuden häkin pois omasta huoneestani eli Vinja on nyt lähes kuukauden ajan asunut tuossa välitasanteella. Ajatuksena oli, että kanit vähän rauhoittuisivat kun eivät ole niin lähekkäin samassa huoneessa. Ihan hyvin on järjestelmä toiminut ja Toto varsinkin on huomattavasti rauhoittunut isommassa häkissä.

tiistai 2. lokakuuta 2012

Koulukiireitä

Ylppärit + siihen heti päälle koeviikko = blogin päivitys vähän jäänyt.. Ollaan silti elossa ja kaneille kuuluu ihan hyvää ;D Totolla hirvee murkku, mutta kai se ohi menee joskus.. Vinjakin oli kyllä suoraan sanoen aika hirvee pienempänä, mutta nykyään ihanuus, joten Toton suhteen toivoa ei ole vielä menetetty!

Joskus elokuussa otettu kuva Totosta. 
Koulun takia on ollut vähän ongelmia saada aika riittämään myös kaneille. Vinjan kanssa vähän vähempikin juoksutus menee, mutta Toto suorastaan sekoo häkissä jos ei pääse tarpeeksi usein juoksemaan. Ja Toton rämistelyä ei jaksa kukaan kuunnella...


Toton kanssa oonkin tehnyt niin, että päästän sen parvekkeelle mahdollisimman usein juoksemaan. Vinjan häkin luona juokseminen tuottaa vain pissalammikon lattialle ja muutenkin kauheen sotkemisen ja en jaksa koko ajan olla siivoamassa.. Torstaina laajensin juoksutus"aitausta" kylppärin puolelle ja totesin sen hyväksi ideaksi. Ei tarvinnut ees mitään aitauksia laittaa minnekään, kuhan vain vahtii ettei Toto tunge suihkukaapin taakse, jonne se välillä oli kovasti menossa..



Vinjaa voin juoksuttaa omassa huoneessa, se ei niin välitä Totosta vaikka häkin ympärillä onkin kiva pyöriä. Huomaa kyllä selvästi, että osat ovat vaihtuneet; ennen Vinja meni ihan sekasin kun Toto tuli lähelle ja nykyään se on Toto, joka sekoo. Vielä pitää jaksaa oottaa, että niitä voi alkaa totuttaa.



Mitään ei olla oikeastaan tehty. Kanit elää ihan perus kanielämää. Tänään (lauantaina) oli tarkoitus viedä molemmat nurtsille juoksemaan, mutta jälleen alkoi sataa kaatamalla. Ulkoilut jäi sitten vain suunnitteluvaiheelle, ehkä huomenna sitten.

Ihan hyvin on siis sujunut. Ainoa, että Toton kanssa tulee heti ongelmia jos se ei saa tarpeeksi liikuntaa.. Sitä pitää kyllä aina miettiä jos vähän enemmän kiireitä sattuu olemaan. Toton ihanaan murkkuun taitaa kuulua myös näykkiminen, jonka se on aloittanut. Toivon todella, että se johtuu vain murkkuiästä, eikä mistään muusta. Peukaloon olen jo saanut kivat verijäljet kun Toto jostain syystä "hyökkäsi" kimppuun. Mielestäni en tehnyt sille mitään? Ihan hyvin sitä pystyy silti käsittelemään jne, mutta näykkiminen alkaa usein siinä vaiheessa kun otan sen kiinni ja aion laittaa häkkiin.

Toto oli ihana hellyydenkipeä sunnuntaina kun pääsi  vapaaksi :3



Yllä olevan tekstin kirjoitin pari päivää sitten jo etukäteen, joten nyt täytyy sanoa, että Toto yllätti sunnuntaina positiivisesti kun pääsi kylppäriin juoksemaan. Mistään näykkimisestä tms, ei ollut tietoakaan ja poika tuntui vain nauttivan rapsutuksista <3

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Liebster blog



Liebster tarkoittaa rakkain tai rakastettu - mutta voi tarkoittaa myös suosikkia. Liebster-palkinnon ajatuksena on saada huomiota blogeille, joilla on alle 200 seuraajaa.

1. Kiitä palkinnon antajaa ja linkitä bloggaaja joka antoi sen sinulle.
2. Valitse 5 blogia (joilla on alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa
3. Toivo, että ihmiset joille lähetit palkinnon antavat sen eteenpäin heidän viidelle suosikkiblogilleen.

Kiitos palkinnosta Anni ! Listaan tähän nyt muutaman blogin, joita tulee luettua. Luen paljon muitakin blogeja, joten tässä on vain murto-osa. 

1. Lillin blogi, suloinen tolleri, jonka kuulumisia on kiva lukea. :3
2. Hirmumyrskyt vauhdissa, Dessusta ja Dubblésta kertova blogi, jonne on kiva mennä ihailemaan kuvia. Suloisia koiruuksia :')
3. Pennun elämää, lapinporokoira Lumista kertova blogi, jota tulee usein seurattua. Aina mietin, että Mauskin ja Lumin pitäisi nähdä! 
4. Oodi ilolle, usein tulee seurattua ja kiva lukea sekasin koirista ja kaikesta muusta + tulee ittellekin kuvausinnostus kun kattoo blogin kuvia. :> 


Yksi jäi uupumaan kun en tiedä minkä blogin linkkaisin. :D No neljä on ihan hyvä määrä. 

Sitten pikakuulumiset. Toto on viime aikoina ollut super ärsyttävä ja tuntuu, että pikku hiljaa se tartuttaa oman käyttäytymisensä myös Vinjaan, tai ainakin silloin tällöin. Vinja tosin tuntuu oikeelta enkeliltä aina välillä verrattuna Totoon. :>  Odotan innolla sitä, että Toto tosta vähän kasvaa ja viisastuu (ja rauhottuu jos niin edes tapahtuu...)! 


Blogger on taas kiva ja käyttää eri fonttikokoa osassa tekstiä.. 

perjantai 14. syyskuuta 2012

Uudistus

Tein kokonaan uuden blogin (vanhat postaukset kuitenkin säilytin), koska edellisessä blogissa banneria ei jostain kumman syystä pystynyt ollenkaan lisäämään?? Eli syy uuden blogin luomiseen oli, että sain vihdoin bannerin ja muutenkin vähän uudistettua ulkoasua. Bannerista kiitos Isabelille! Tykkään siitä hirmuisesti ja tuli ihan yllätyksenä, että Isabel sellaisen teki, mutta olipas ihana yllätys! :3 

Blogi jatkuu normaalisti, mutta osoite on vain vaihtunut. :) Poistan vanhan blogin, joten liittykää tänne lukijoiksi niin pääsette seuraamaan Vinjan ja Toton elämää! ;)

Tää oli vain tämmöinen nopee ilmoitus, mutta ens kerralla vastaan Annilta saamaani palkintoon. :3 Ja päivittelen tietysti kanikuulumisia!

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Uusi häkkijärjestely

Vinja pääs yks ilta partsille purkaa energiaa. :3

Viime maanantaina sain aikaiseksi siivota kanien häkit (kuten oli tarkoituskin) ja samalla tein pieniä muutoksia. Alkoi ärsyttämään kun Vinjan päivittäiset hoitotoimenpiteet oli niin vaikeita kun Toton häkki oli päällä ja kattoluukkua ei voinut käyttää. Mm. wc-koppaa oli mahdotonta siivota ilman, että eka nostin Toton häkin päältä lattialle (ihanan helppoa ja kevyttä!), koska koppa ei mahu sivuluukusta ulos.. Heinää oli myös vaikea lisätä ja ruokaa antaa kun Vinja aina myllää kupin jonnekin purujen sekaan ja sitä on vaikea yrittää ettiä pienestä sivuluukusta.


Joten... Siivouksen yhteydessä Toto jäi pysyvästi lattialle ja näin on paljon parempi. Vinja on jotenkin rauhallisemman oloinen, eikä sählää niin hirveesti häkissä. Sitä selvästi tais stressata Toto, joka rymisteli häkin päällä. Toto taas viihtyy ihan hyvin lattialla, sillä tällä kertaa en sysännyt sitä pöydän alle tai päälle vaan se sai jäädä aika lailla keskelle kaikkea. :D Kuitenkaan olematta pahemmin tiellä.. Lipaston alahyllyä ei tosin saa auki, mutta ainahan Toton häkkiä voi siirtää niin sinnekin pääsee. Ei siellä kyllä mitään kovin tarpeellista ole, joten kauheasti ei tule edes sitä avattua. Nyt vain toivoisin, että Totonkin häkissä olisi kattoluukku kun sivuluukku on melko ärsyttävä kun häkki on lattialla...

Vinjan häkki.
Toton häkki.
Häkeissäkin järkät vaihtu hieman. Toto ryöväs Vinjan heinätelineen (en saa aikaseks käydä ostamassa toista, että molemmilla olis semmoset...), koska Toto ei syö heinää jostain syystä telineestä, joka laitetaan häkin ulkopuolelle. Ja en halunnut enää laittaa heinää vain häkin lattialle kun sitä menee ihan hirveästi hukkaan siten. Ja kuten huomaatte, otin Toton häkistä tason myös pois. Se keräsi vaan likaa ja sen siistinä pitäminen oli hirveä työ. Jotain kivaa olisi kiva hankkia Totolle kun häkki on melko tylsä tällä hetkellä... :> Uuden wc-kopan haluaisin ostaa, nykynen on ihan likaseks jo mennyt, eikä lika lähde pois. Ja kulmavessat ei oo oikein mun juttu.
Vinjalla järkkä vähän vaihtu ja heinät laitoin eri telineisiin kuin ennen. Tossa kuvassa ei ole vielä toista häkin ulkopuolella olevaa telinettä, mutta niitä on nykyään kaksi kun toi musta on niin pieni ja siitä loppuu heti heinä. Häkin sisälle laitoin vielä ton heinäpallon ja Vinja oli heti touhuamassa sen kanssa. :3
Ja vesipullot puuttuu kuvista molemmilta kun en ollut vielä kerennyt niitä laittaa paikoilleen.

sunnuntai 26. elokuuta 2012

Lupaamani kuvat...

Eilisestä tekstistä puuttuvat kuvat tulevat nyt tässä:

Totolta lähtee vähän karvaa... :) 

Iso poika :3


<3
Toton eilinen herkkuannos :)

Sunnuntai meininki

Riehumisen jälkeen malttaa olla sylissäkin :'D
Näköjään "melko" Toto painotteista tällä kertaa kuvien suhteen, mutta älkää huoliko, Vinjaa ei olla todellakaan unohdettu. :D Pitääkin seuraavaksi saada neidistä uusia kuvia..

Huomenna on luultavasti siivouspäivä (vihdoin) ja koitan keksiä jotkut kivat uudet järkät häkkeihin. Toton häkissä on vaan se ongelma, että siinä ei hirveästi ole vaihtoehtoja, minne mitäkin sijoittaa kun tilaa on rajallisesti. Vinjan häkin järkkää on helpompi vaihdella.

Ulkoilu on vähän tältä päivältä jäänyt, mutta jos veis kanit vaikka partsille juoksemaan niin nekin sais edes vähän haukata raitista ilmaa... Molemmat on ollu kyllä poikkeuksellisen rauhallisia tänään, huomaa että kaneillakin on sunnuntaifiilis!