lauantai 28. syyskuuta 2013

Ostoksilla


Maanantaina muistin että kaneilta loppuu pelletit ja olin niitä menossa ostamaan, mutta eläinkaupassa ei juuri niitä tietenkään ollut... Kaikkea muuta siellä kuitenkin oli ja ainahan jotain on pakko ostaa. Päätin kokeilla noita JR. Farmin kuivattuja voikukkia ja sitten tollaista puista lelua. Yllätyin suuresti, että stokkalla oli halvempaa kuin esim. faunattaressa :p

Toto varsinkin tykkää ihan hirveesti tosta aktivointilelusta. Sillä on enemmän kärsivällisyyttä kuin Vinjalla, joka on enemmän kaikki mulle heti -tyyppiä. Toto jaksoi pähkäillä miten saa tota mössöä tuolta välistä jyrsittyä, mutta Vinjaa ei oikein jaksanut kiinnostaa kun siinä piti vähän taiteilla. :D Tänään vasta testasin antaa noita voikukanlehtiä ja ne katos samantien kupista. Herkkusuut <3

Keskiviikkona lähti Zooplussalle tilaus, pitkästä aikaa! Tarkoitus oli tilata (vihdoin) kaneille puumökki, mutta koska se oli mukamas liian halpa ainoaksi ostokseksi (tietyllä summalla pitää tilata) niin tuli sitten ostettua sen lisäksi kaikkea pientä... Esittelen ne sitten kun tilaus saapuu.

Häkin siivous on huomenna edessä ja kanit voisi joku päivä raahata pitkästä aikaa pihalle. Voin kuvitella miten innoissaan ne olisi. :3

ps. vaihteeksi hirveä kanikuume... Viittavauva noiden otusten seuraks olis aika kiva :> Haluisin kissankin, mutta musta vähän tuntuu että kissa ja kanit ei oikein sovi yhteen. 

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Tuholaiset

Viime postauksessa kanit asuivat vielä siskon luona, mutta aika nopeasti sen jälkeen niistä haluttiin jo äkkiä eroon. :D Vinja varsinkin oli hieman villiintynyt hoidossa ja mm. kaatanut seinää vasten nojanneen taulun, pissannut/papanoinut sohvalle (Toto luultavasti avustanut tässä koska pissoja oli yhteensä kolme ympäri sohvaa), syönyt kännykän laturin johdon ja lakanassa oli iso reikä. :D Ainiin ja olihan Vinja syönyt sellaisen nahkaosan yhistä korviksista ja teki hampaanjäljet olkkarin tv-tasoon. Ihan kaikesta ei voi ehkä yksin Vinjaa syyttää, mutta se oli kyllä selkeesti kaiken pahan alku... Oikea rikollisjengi noilla kaneilla.

Nojoo, elikkä näiden pienten sattumusten jälkeen sisko soitti ja kyseli että oisko mahollista hakea kanit sillein niiku aika äkkiä takaisin kotiin. :D Seuraavana päivänä ne sitten haettiin ja olin onneksi kerennyt jo edellisellä viikolla siivota häkinkin niin kanit pääsivät ihan puhtaaseen kotiin. :) Kotona ne tosin saa edelleen olla vapaana koko ajan ja eipä ne täällä mitään ole tuhonneet, onneksi. Taino, lukuunottamatta muutamia vaatekappaleita joista olen etenkin Vinjalle pariin kertaan hieman raivonnut... Noh, oma vika kun jätän ne kanien hampaiden ulottuville. :p Nyt tosiaan yhdissä shortseissa on takana reikä, kiitos Vinja.


Kaneissa huomaa selvän eron siitä ajasta kun ne viettivät paljon enemmän aikaa häkissä. Nykyään ne ovat paljon sosiaalisempia ja aina joka paikassa mukana. Perinteinen vedenvaihto sessio menee näin: tulen yläkertaan, kanit heti vastassa kuikuilemassa, haen vesipullot ja kanit juoksee jaloissa perässä häkin luokse, otan pullot ja kävelen kylppäriin, kanit juoksee jaloissa perässä, täytän vesipullot ja sillä välin Vinja yleensä puskee jalkoja (välillä se käy jo hermoille :D) ja kun pullot on täytetty niin takaisin häkin luokse ja jälleen kanit perässä. Ne siis haluaa tehdä aina kaiken saman mitä teen ja samalla se on tosi sulosta ja ärsyttävää. Lukuisia kertoja oon meinannu kaatua kun yhtäkkiä onkin kani edessä ja pakko tehdä joku ihmeellinen väistöliike ettei astu päälle... 

Kaneista myös huomaa, että jos ne ovat olleet koko päivän keskenään ja sitten vihdoin kun tulee kotiin niin ne oikein kaipaavat sitä huomiota ja rapsuttelua. Tällä hetkellä niillä onkin menossa järkyttävä karvanlähtö ja silittelysessiot päättyy omalta osalta melkein tukehtumiseen. Mutta on se vaan niin suloista kun kaksi kania lösähtää sämpylöiksi ja vähän ummistaa silmiä kun niitä rapsuttaa. :3

Tänään oli luvassa pieni herkkuhetki ja tungin heinäpalloihin, tai mikä niiden nimi ikinä onkaan, salaattia, banaania, herneenversoja ja porkkanaa ja päästin kanit niiden kimppuun. 

Tältä näytti aluksi.




<3




Ja tältä lopuksi.

tiistai 3. syyskuuta 2013

Ei vieläkään kotona

Kanit ovat majailleet jo yli viikon siskoni luona Helsingissä ja tänään sain aikaiseksi siivota niiden kotona majailevan ison häkin, joten josko kohta olisi aika hakea puput kotiin... Alkaa olla jo kova ikävä kun en nyt ole yötäkään siskolla vähään aikaan ollut. :3 Viimeksi taisin nähdä kanit viikko sitten, hui! 


Kaneista olisi jotain, ei niin maata mullistavia, videoita, mutta blogger on niin ihana eikä suostu vieläkään niitä tänne lataamaan. En sitten tiiä mistä johtuu, joten antaa olla...


Eipä tässä tosiaan hirveästi ole mitään kerrottavaa kun itsellä on näköjään "kaniloma" menossa. :D Haettiin me viikonloppuna jotain oksia ja tällästä kaneille jos ne tykkäis niitä nakertaa. Täytyykin kysyä tajusko puput yhtään niiden ideaa vai lojuuko kepit vaan häkissä/lattialla. 

sunnuntai 25. elokuuta 2013

Hetkellinen muutto

Kanit muuttivat tänään ainakin viikoksi asumaan toisen siskoni luokse Helsinkiin. Hetken mietin, että jaksanko taas alkaa raijaamaan niitä paikasta toiseen kun siinäkin on oma hommansa, mutta aika vähin ponnisteluin se kuitenkin onnistui! Elikkä tällä hetkellä kanit juoksee vapaana koko kämpässä ja tyytyväisiltä vaikuttaa. ;) Ainakin niillä on paljon tilaa! Täälläkin ne saavat siis olla koko ajan vapaana ja häkin ovi pidetään auki, jotta sinnekin on vapaa pääsy. 

Sellanen olo että tää kuva ois jo ollu täällä blogissa :D

Ja siis tämä muutto homma oli ihan siskon pyynnöstä kun kuulemma epäreilua kun kanit asu sillon kesällä toisella siskolla, mutta ei oo tullu tänne kyläilemään... :D Mutta mikäs tässä, ei noi yhtään näytä siltä että streissais paikan vaihdosta, päinvastoin. :p


tiistai 20. elokuuta 2013

Muutoksia

Kesä meni blogin osalta hiljaiseloa viettäessä, mutta kanit ei mitään kovin erikoista puuhailleet, joten eipä jäänyt mitään kertomatta. Vasta tossa elokuun alussa (ellen ihan väärin muista) sain vihdoin aikaseksi raahattua itteni Lahteen ja kaverin avustuksella kannettua 160cm häkin autoon, kyllä meitä hieman tuijotettiin...:D Häkin autoon mahduttamisessa meinas iskeä jo paniikki kun eka näytti siltä että se ei edes mahdu sinne. Olin mitannut etukäteen mahtuuko häkki sinne ja sitä rataa...:D Saatiin kuitenkin lopulta ujutettua häkki autoon ja siinä vaiheessa itsekin oli jo niin poikki, ettei ois yhtään enempää jaksanut heilua siinä kuumuudessa.





Pieni muutos on myös tehty kanien jokapäiväisessä elämässä. Nykyään ne saavat olla 24/7 vapaana huoneessani ja tietenkin häkin ovet pidetään auki, että kanit pääsevät syömään heinää/juomaan/vessaan halutessaan. 

Asuin kesällä hetken aikaa siskoni luona Helsingissä ja kanit muuttivat sinne myös hetkellisesti. Siellä ne saivat elää kunnon luksuselämää (vaikka vanha häkki olikin vielä silloin käytössä), sillä saivat juosta koko kämpässä vapaana yötä päivää. Odotan niin, että pääsen muuttamaan omaan kämppään! ;)

sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Kuulumiset

Toukokuun lopussa kanit ulkoili paljon, mutta kesän alettua se jotenkin jäi ja en ole jaksanut raahata niitä pihalle vaikka eka viikko olikin lämmin. Nyt sitten sataa ja ukkostaa, joten ulkoilu saa edelleen odottaa. Sisällä voi onneksi aina kuitenkin riehua ja kanit onkin ollu tavallista riehakkaammalla päällä vapaana ollessaan. Vinja esim. veti tänään kunnon spurtteja ja sai Toton myös innostumaan. :D

Karvanlähtö on tällä hetkellä järkyttävää. Varsinkin Totoa silittäessä meinaa samalla saada tukehtumiskohtauksen kun karvat vaan pöllyy... Vinjasta ei samalla tavalla lähde karva kun sitä silittää (jos kerkeää ennen kuin se pinkasee vauhtiin), mutta sillä taas karva lähtee kunnon tuppoina. Tänään kun siivosin häkkiä niin puusillan alta löytyi söpö pumpuliläjä irtokarvaa :3

Edellisellä kerralla kun siivosin häkin, otin vessalaatikon kokonaan sieltä pois. Viimeiset n. kaksi viikkoa kanit elivätkin siis ilman vessaa ja katsoin, että kummin on parempi jatkaa. Tuli kyllä huomattua, että ehdottomasti vessan kanssa on helpompaa. :p Vaikka noi ei ihan 100% vessaa käytäkään niin kyllä se silti auttaa häkin puhtaana pitämistä edes jonkin verran. Nyt toi häkki oli taas sellanen sikolätti, että vessa sai palata omalle paikalleen. Ainoa hyvä puoli vessan pois ottamisessa on se, että säästää vessakuivikkeissa.

Toto :3
Hieman nauroin Vinjalle ku näin miten se lepuutti itteään noiden tuolien päällä. :D  Eilen se heittäyty kyljelleen toisen päälle ja vähän liian reunaan niin meni kaks sekuntia ja se makas purujen seassa, raukka. :D