tiistai 3. syyskuuta 2013

Ei vieläkään kotona

Kanit ovat majailleet jo yli viikon siskoni luona Helsingissä ja tänään sain aikaiseksi siivota niiden kotona majailevan ison häkin, joten josko kohta olisi aika hakea puput kotiin... Alkaa olla jo kova ikävä kun en nyt ole yötäkään siskolla vähään aikaan ollut. :3 Viimeksi taisin nähdä kanit viikko sitten, hui! 


Kaneista olisi jotain, ei niin maata mullistavia, videoita, mutta blogger on niin ihana eikä suostu vieläkään niitä tänne lataamaan. En sitten tiiä mistä johtuu, joten antaa olla...


Eipä tässä tosiaan hirveästi ole mitään kerrottavaa kun itsellä on näköjään "kaniloma" menossa. :D Haettiin me viikonloppuna jotain oksia ja tällästä kaneille jos ne tykkäis niitä nakertaa. Täytyykin kysyä tajusko puput yhtään niiden ideaa vai lojuuko kepit vaan häkissä/lattialla. 

sunnuntai 25. elokuuta 2013

Hetkellinen muutto

Kanit muuttivat tänään ainakin viikoksi asumaan toisen siskoni luokse Helsinkiin. Hetken mietin, että jaksanko taas alkaa raijaamaan niitä paikasta toiseen kun siinäkin on oma hommansa, mutta aika vähin ponnisteluin se kuitenkin onnistui! Elikkä tällä hetkellä kanit juoksee vapaana koko kämpässä ja tyytyväisiltä vaikuttaa. ;) Ainakin niillä on paljon tilaa! Täälläkin ne saavat siis olla koko ajan vapaana ja häkin ovi pidetään auki, jotta sinnekin on vapaa pääsy. 

Sellanen olo että tää kuva ois jo ollu täällä blogissa :D

Ja siis tämä muutto homma oli ihan siskon pyynnöstä kun kuulemma epäreilua kun kanit asu sillon kesällä toisella siskolla, mutta ei oo tullu tänne kyläilemään... :D Mutta mikäs tässä, ei noi yhtään näytä siltä että streissais paikan vaihdosta, päinvastoin. :p


tiistai 20. elokuuta 2013

Muutoksia

Kesä meni blogin osalta hiljaiseloa viettäessä, mutta kanit ei mitään kovin erikoista puuhailleet, joten eipä jäänyt mitään kertomatta. Vasta tossa elokuun alussa (ellen ihan väärin muista) sain vihdoin aikaseksi raahattua itteni Lahteen ja kaverin avustuksella kannettua 160cm häkin autoon, kyllä meitä hieman tuijotettiin...:D Häkin autoon mahduttamisessa meinas iskeä jo paniikki kun eka näytti siltä että se ei edes mahdu sinne. Olin mitannut etukäteen mahtuuko häkki sinne ja sitä rataa...:D Saatiin kuitenkin lopulta ujutettua häkki autoon ja siinä vaiheessa itsekin oli jo niin poikki, ettei ois yhtään enempää jaksanut heilua siinä kuumuudessa.





Pieni muutos on myös tehty kanien jokapäiväisessä elämässä. Nykyään ne saavat olla 24/7 vapaana huoneessani ja tietenkin häkin ovet pidetään auki, että kanit pääsevät syömään heinää/juomaan/vessaan halutessaan. 

Asuin kesällä hetken aikaa siskoni luona Helsingissä ja kanit muuttivat sinne myös hetkellisesti. Siellä ne saivat elää kunnon luksuselämää (vaikka vanha häkki olikin vielä silloin käytössä), sillä saivat juosta koko kämpässä vapaana yötä päivää. Odotan niin, että pääsen muuttamaan omaan kämppään! ;)

sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Kuulumiset

Toukokuun lopussa kanit ulkoili paljon, mutta kesän alettua se jotenkin jäi ja en ole jaksanut raahata niitä pihalle vaikka eka viikko olikin lämmin. Nyt sitten sataa ja ukkostaa, joten ulkoilu saa edelleen odottaa. Sisällä voi onneksi aina kuitenkin riehua ja kanit onkin ollu tavallista riehakkaammalla päällä vapaana ollessaan. Vinja esim. veti tänään kunnon spurtteja ja sai Toton myös innostumaan. :D

Karvanlähtö on tällä hetkellä järkyttävää. Varsinkin Totoa silittäessä meinaa samalla saada tukehtumiskohtauksen kun karvat vaan pöllyy... Vinjasta ei samalla tavalla lähde karva kun sitä silittää (jos kerkeää ennen kuin se pinkasee vauhtiin), mutta sillä taas karva lähtee kunnon tuppoina. Tänään kun siivosin häkkiä niin puusillan alta löytyi söpö pumpuliläjä irtokarvaa :3

Edellisellä kerralla kun siivosin häkin, otin vessalaatikon kokonaan sieltä pois. Viimeiset n. kaksi viikkoa kanit elivätkin siis ilman vessaa ja katsoin, että kummin on parempi jatkaa. Tuli kyllä huomattua, että ehdottomasti vessan kanssa on helpompaa. :p Vaikka noi ei ihan 100% vessaa käytäkään niin kyllä se silti auttaa häkin puhtaana pitämistä edes jonkin verran. Nyt toi häkki oli taas sellanen sikolätti, että vessa sai palata omalle paikalleen. Ainoa hyvä puoli vessan pois ottamisessa on se, että säästää vessakuivikkeissa.

Toto :3
Hieman nauroin Vinjalle ku näin miten se lepuutti itteään noiden tuolien päällä. :D  Eilen se heittäyty kyljelleen toisen päälle ja vähän liian reunaan niin meni kaks sekuntia ja se makas purujen seassa, raukka. :D

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Kesäkausi avattu

Tänään tuli kaivettua varastoon talven ajaksi säilöön pistetty aitaus ja kasattua se pihalle. Kanit on saaneet nauttia ihanasta säästä jo hyvän tovin ja ihan tyytyväisiltä vaikuttaa. :) Alkuriehumisen jälkeen rauhotuttiin ja nyt meno on jo hyvin letkeää. :D

Muutama kuva Totosta:






 






Tällä kertaa kuvia vain Totosta kun kaikki kuvat Vinjasta epäonnistui. :p

tiistai 7. toukokuuta 2013

Kaikki puolitiessä

Uusi häkki ostamatta, nykyinen siivoomatta, heinäkin loppuu kohta ja sitä rataa... Tänään on kyllä tarkoitus siivota häkki ja nyt onkin jo ihan sopiva aika siihen. Uuden häkin osto vähän jäi kun en ole jaksanut lähteä ajamaan Lahteen ja toiseksi rahatilanne ei ole kaikkein paras tällä hetkellä. :D Noh, seuraavan palkan jälkeen voisi oikeasti käydä ostamassa sen häkin. Pelottaa vaan, että ne loppuu kesken. 

Kanit lähdössä ulkoilemaan.
Säälittävät flexit :D
Yllä kuvia Vinjan ja Toton vappu-ulkoilusta. Oli ihana lämmin ja aurinkoinen päivä ja tällä kertaa päästiin juoksentelemaan nurmikolla kun viimeksi nurmikko muistutti enemmän mutaista peltoa. 

Vinja löysi hyvän nukkumapaikan...
En tiedä miten onnistuin, mutta Toton 1v synttärit meni kokonaan sivu suun. :o Muistin yhtäkkiä ehkä viikko niiden jälkeen, että Totohan on tosiaan jo 1v! Vinjankaan kohalla ei synttäreitä hirveästi juhlittu, joten ehkä tämä oli näin ihan reilua. Ensi kerralla juhlitaan sitten kunnolla! ;)