torstai 4. huhtikuuta 2013

Ulkoilukausi avattu

Tänään vihdoin toteutin jo jonkin aikaa mielessä olleen ajatuksen, vein kaverin avustuksella kanit pihalle. Mietin jo joskus talvella, että voisi raahaa kanit ulos, mutta joko oli liian kylmä tai sitten en vain saanut aikaseksi. Tänään onneksi ihan oikeasti päästiin pihalle asti, vaikka tovi siinä meni kun pyydystin kaneja yläkerrassa ja sovitin valjaita päälle... Toton vauvavaljaat oli jäänyt liian pieneksi, mutta onneksi sille meni noi yhdet ylimääräset vaikka kaularemmi olikin hieman turhan löysä. Vinja mahtu edelleen sen pinkkeihin valjaisiin. ;D

Auto tuli parkkikselle :D

 Vinja oli tapansa mukaan taas hieman laiskemman puoleinen pomppija, mutta Toto sen sijaan säntäili ihan kivasti. Kiinnostuksen kohteina oli risukasa, jonka taakse ei paistanut aurinko ja kaikki ne oksat, joihin oli kiva sotkeutua hihnan kanssa. 

Toton lempipaikka.
 Hieman oli mutainen maa ja kanit olivatkin ahkerasti käpälöitä putsaamassa. Ei se kuitenkaan menoa haitannut. ;)

c. Heidi
c. Heidi
c. Heidi
c. Heidi
c. Heidi

 Vielä vähän lisää kuvia...

c. Heidi
c. Heidi
c. Heidi
c. Heidi
c. Heidi
 Loput kuvat tulee joskus toiste kun blogger ei suostu lataamaan näköjään enää yhtään kuvaa. xd

Käytiin myös eläinkaupassa ja mukaan lähti pitkästä aikaa herkkutikku kaneille. Oon ehkä kerran aikasemmin semmosen niille ostanut. Herkkutikku vaikutti luonnolliselta (ei mikään väriainekökkö) ja tuoksui hyvälle, enkä yllättynyt kun näytti kaneille niin hyvin maistuvan. :3

tiistai 2. huhtikuuta 2013

Vindoin siistiä!

Siitä on kulunut luvattoman kauan kun viimeksi siivosin kanien häkin... Syytän ylppäreitä ja mieletöntä stressiä, mutta silti huhhu miten likanen se oli. Nyt täytyy tehä joku lista tms, johon laitan ylös millon siivoon mitäkin kun näköjään ilman sitä ei oikein onnistu. Nyt pääsette heti ihastelemaan (tai kauhistelemaan) miltä kanien häkki näytti ennen siivousta: 

Hirvee läävä.
Kanit sai riehuu sen aikaa kun siivosin ja tänään siinä kului tavallista kauemmin kun jynssäsin oikeen perusteellisesti häkin ja tavarat. :p

Kohta jo vuoden vanha Toto :3
Tuli niin paha mieli kun häkki oli niin hirveessä kunnossa niin piti vähän hemmotella pupuja ;D
Puhdasta!

Samoja kuvia vielä vähän parempilaatusina :D

<3
Ihanan puhdas seinä taustalla...
<3

Pitäis mennä vähän eläinkauppaan shoppailemaan (tai sitten netistä selailla) kaneille jotain uutta kivaa. Vessalaatikko olis ainakin tarpeellinen kun vanha lens tänään juuri roskiin kun siinä oli jotain epämääräistä... Onneks niitä oli kaks niin kanien ei tartte ihan ilman olla, mutta en hirveesti tykkää tosta toisesta. Taino välillä tuntuu että kanit ei ees käytä vessaa tai se on ihan sama onko sitä ees häkissä... Mutta kyllä se kuitenkin sen verran hyödyllinen on, että ei ole tarkotus luopua wc:n käytöstä. 

Torstaina kaveri tulee käymään meillä, joten olisi tarkoitus viedä kaneja pitkästä aikaa ulos! Eka mietin, että suostuukohan noi edes pitää enää valjaita päällä, mutta koska niiden kanssa ei oo koskaan ollut ongelmia niin eiköhän. Ihan jännä viiä kanit ekaa kertaa ulos kun on lunta, ulkoilukin vähän jääny... Onneks nyt alkaa ilmat lämpenee niin voin siinäkin vähän ryhdistäytyä. ;) 

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Stressiviikko




Taas on aika vähän päivitellä. Viime viikko tuli istuttua melkeen kokonaan yosalissa, ihanaa... Kanit pääsi ehkä vähän vähemmän riehumaan ja muutenkin aikaa oli niille vähemmän, mutta nyt ne sitten on taas päässy jalottelemaan. Molemmista kyllä huomas, että häkissä olo alko tympimään. Vinja kaivo 24/7 (ihana meteli) ja Toto muuten vaan alko riehumaan häkissä. Hirvee häiriökäyttäytyminen alkaa heti jos on liian vähän liikuntaa ja tekemistä. :D

Kanien perus häkkielämää

Vinja tykkää leikkiä nykyään taas vaikeeta kiinni otettavaa... Taisin siitä joskus aikaisemminkin puhua. Toto on ihan helppo nakki ottaa kiinni, mutta ton neidin kanssa on vähän eri juttu. Vinjasta oikeen huomaa kun se tajuu, että pitäs mennä takas häkkiin ja sitten alottaa karkuun juoksemisen. Pitää olla vaan ovela ja tarpeeks nopee. ;) Muuten se on oikeen kiltti tyttö :3

Toto taas on kasvanu hirveesti tai kohta se varmaan alkaa olee jo isompi kun Vinja :o Ainakin tuntuu jo että pitää jotain sylissä kun pienenä se oli niin pieni, että ei melkeen ees huomannu, että jotain oli sylissä. 

Enää yks ylppärikoe ja sit paniikissa alustavien odottelua. Sen jälkeen pitäs ainakin olla kaneille aikaa. :D

sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Kuukauden löpinät

Penkkarit, lukuloma ja kaikki muut hommat päälle --> blogi on taas elellyt pientä hiljaiseloa. Kanit sen sijaan on vaihtelevasti olleet joko riehumistuulella tai sitten vaan laiskotelleet. Yks päivä Vinja pitkästä aikaa veti kunnon ilospurtteja vapaana ollessaan ja alko kyllä heti naurattamaan sen touhu. :D Se vois riehua vähän useemmin.
Toto taas on ehkä muuttunut vähän rauhallisemmaksi tai ainakin se enemmän pötköttää vapaana ollessaan kun ennen sillä oli taas hirveä kiire joka paikkaan. Tosin molemmat kanit on kyllä niin uteliaita, että ne on aina jaloissa pyörimässä jos yrität salakavalasti livahtaa huoneeseen, jonne kaneilla ei ole asiaa.
Vinja on alkanut myös pitämään ihme showta häkissä..? Viimeksi tänään se jotain säntäili ympäri häkkiä ja hirvee meteli kuulu. Ton se on kyllä oppinut Totolta, koska Toto harrastaa häkissä säntäilyä aika-ajoin. :D

Tässä joku aika sitten annoin kaneille kokeilun vuoksi ton pallon käyttöön ja varsinkin Toto on ihan rakastunut siihen. :D Sitä on kiva vierittää ympäri huonetta ja vähän heitellä, mutta yhtäkään namia kanit ei sieltä kyllä omin avuin saa ulos. xd
Silloin 27.2. oli tarkoitus tulla mainitsemaan täällä blogissa, että on kulunut tasan vuosi siitä kun haettiin Vinja kotiin. Aika on mennyt niin nopeesti! Totokin täyttää ensi kuussa jo vuoden. :o

Pari päivää sitten eläinkaupan heinät vihdoin loppui ja pääsin antamaan kaneille heinää, jota haettiin Annin kanssa sillon pari viikkoa sitten. Raahasin kotiin yhden paalin ja Annille meni sitten vähän enemmän. :D Noi on niin heinäsyöppöjä, että mikä tahansa heinä varmaan menis, mutta huomas kyllä heti miten hyvälaatusta toi heinä on! Saa nähä kauan se vaan kestää.

Vielä pitäs ens viikko jaksaa päntätä ylppäreihin (paniikki...) ja ylppärihässäkän jälkeen blogi ehkä päivittyy vähän useemmin kun kerran kuussa, ehkäpä? Saa nähdä!

tiistai 5. helmikuuta 2013

Ruokailua

Tuntuu, että jokaisessa kuvassa, jonka tänne kaneista pistän niin niillä on ruoka-aika menossa... :D Jälleen kerran siis ruokakuvia! Noi on kyllä semmosia ahmatteja, söis ihan mielin määrin jos vaan ruokaa olis koko ajan tarjolla. 

Tuoreruokaa pitkästä aikaa.



 Koeviikko loppui vihdoin eilen, mutta nyt ois sitten vuorossa perjantainen äikän ylppärikoe. Kanit ovat elelleet aika rauhallisesti, mutta ihan tyytyväisiltä ne vaikuttaa. Vinjasta on tullut hirveä veden lipittäjä (laskin eilen illalla, että se joi viiden minsan välein?? Ja aina mielettömän kauan ja vesipullosta kuuluu hirvee räminä, joten lopulta kyllästyin ja kävin ottamassa molemmat pullot pois...) ja molemmat syö heinää kuin viimeistä päivää. 

Vähän lisää heinää ja ensi viikolla käydään Annin kanssa hakemassa kunnon heinäpaalit. Ainakin riittää sitten joksikin aikaa heinää. :D
Uteliaat otukset.