torstai 21. tammikuuta 2016

Vuoden aloitus

Tämä onkin sitten vuoden 2016 ensimmäinen blogikirjoitus, jee :D Vuoden alussa tapahtuu heti myös kanien osalta muutoksia, sillä olemme muuttamassa tästä nykyisestä kämpästä uuteen tammikuun viimeisenä viikonloppuna eli kohta voi sanoa jo viikon päästä. Kanithan ovat asuneet melkein kaksi vuotta omassa huoneessa yläkerrassa, mutta uudessa kämpässä niille tehdään aitaus olohuoneeseen. Muutos tulee olemaan siis melko iso sekä kaneille että meille, mutta olen tästä vain innoissani! Olen odottanut tätä hetkeä, jolloin saadaan kanit yläkerran omista oloistaan keskelle kaikkea, missä on elämää, eli juurikin sinne olohuoneeseen :D Kanit ovat kuitenkin niin seurallisia/uteliaita eläimiä, että uskon Vinjan ja Toton viihtyvän, joko yhtä hyvin tai paremmin seuroissa.


Uudessa kämpässä kanit saavat oman nurkkauksen olohuoneesta, jonne sijoitan Vinjan vanhan 120 cm häkin. Tuo kanien nykyinen 160 cm häkki on sinne turhan iso, sillä en tule jatkossakaan pitämään kaneja häkissä. Häkki toimii niillä vessana, heinän syönti paikkana ja turvapaikkana. Häkkiin aion vaihtaa maton alustaksi (vihdoin) ja uuden kissojen kulmavessan, joka on juuri lähetetty Zooplussalta. Häkkiin pistän myös heinät, sillä kokeiltuani niiden pitämistä häkin ulkopuolella, huomasin sen olevan hyvin sotkuista puuhaa. Maton ja erillisen vessan ansiosta toivon kanien tajuavan käyttää vessaa pissojen tekemiseen. Tällä hetkellä kaneille on purua häkin alustana, eikä erillistä vessa-astiaa, joten koko häkki on ns. vessa. Tilasin Zooplussalta myös korkeimman aitauksen mitä löysin (91,5 cm) ja toivon, että Vinja pysyy tällä kertaa sen sisäpuolella. Tuo nykyinen aita on vain noin 57 cm ja Vinjalle aivan liian matala. Totolle taas tuo 57 cm olisi aivan sopiva korkeus, se ei niin harrasta karkailua ja aidan yli hyppimistä. 


Aitauksen aion "päällystää" samoilla matoilla kuin mitä nykyisessäkin huoneessa on. Luultavasti pelkät mustat kuramatot riittävät. Yöpöydän kanit saavat pitää, sillä siitä on tullut niiden ihan ehdoton lempparipaikka. Toto on niin sulonen kun se istuu yöpöydän päällä ja katselee ulos ikkunasta  <3  


Muutosta tulee varmasti vielä myöhemmin juttua lisää. :) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti