sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Uusia juttuja

Keskiviikkona Zooplussan tilaus saapui ihan kotiovelle asti ja olin kokonaan unohtanut, että noita paketteja ei tarvitse itse hakea postista, joten en yhtään osannut odottaa paketin tuloa. Mukava yllätys siis oli. Paketista paljastui pesämökki, vähän herkkuja, järsittävä porkkanan muotoinen puu ja karsta. Kaikki muu mökin lisäksi oli vain ekstraa kun muuten olisi jäänyt ostos (muka) liian halvaksi... Mutta eipä se paljoa haitannut selailla mitä turhaa kaneille ostaisi. :D Ei noi ostokset okeasti ole turhia, just hyviä kaikki!


Niitä ollaankin tässä jo pari päivää päästy testaamaan. Mökki pääsi heti puhtaaseen häkkiin tuomaan vaihtelua sisustukseen. Aluksi mietin, että onko oviaukko liian pieni kaneille, mutta hyvin Vinja sinne ainakin mahtui. Hirveästi en ole kanien siellä sisällä nähnyt oleskelevan, mutta katto on kyllä ahkerassa käytössä. Niin vähän arvelinkin kun noi tykkää kököttää kaiken maailman tasojen päällä. Persilja-porkkana -namit oli ihan parhautta! Mulla oli kaks ahnetta kania kimpussa kun kädestä syötin kyseistä herkkua. Ehdottomasti suosikki herkku tähän mennessä ja kelpas vielä molemmille! Karsta/harja ei irrottanutkaan irtokarvaa niin tehokkaasti kun ehdin jo haaveilla (silittäessä sitä karvaa lähtee ihan älyttömästi), mutta Vinja varsinkin nautti kun sen turkkia harjattiin ja tulihan niistä siistejä pupuja. :3 Porkkanan muotoinen järsimispuu oli vähän sellainen mielenkiinnosta ostettu kapistus. Tänään huomasin, että oli sitä vähän järsitty, joten kai kanit siitäkin tykkää.

Vinja
Toto

4 kommenttia: