maanantai 15. huhtikuuta 2013

Kevättä rinnassa

Kevät ja kanit on kyllä ehkä maailman ärsyttävin yhdistelmä. Vinja on ollu nyt jonkin aikaa todella rasittava ja välillä tekisi mieli heittää koko kani pihalle. :D


Toto sen sijaan on ollut paljon kiltimpi ja rauhallisempi :3 Sitä on paljon kivempi pitää sylissäkin kun se ei ole sellainen sätkijä kuin Vinja. Vinja tuntuu riehuvan enemmän, kiusaa Totoa, syö vessalaatikkoa ja epäilen että se myös söi lakanaan reiän. :) Ihan varmana en voi sanoa kumpi kaneista oli asialla, mutta Vinjan viimeaikaiset touhut huomioiden se sopisi siihen puuhaan oikein mainiosti.

Käytiin viime viikonloppuna Ikeassa ja ostin kaneille toisen lastenjakkaran kun siitä on tullut niin suosittu ja kahestaan siinä näyttää olevan vähän ahdasta tai sitten ei vaan haluta tehdä tilaa. :D Vinja kun on sellainen neiti tällä hetkellä että huhhu niin varmaan ihan järkevää hankkia molemmille omat jakkarat.


Vielä en ole laittanut toista jakkaraa häkkiin, mutta siirrän sen sinne seuraavalla siivouskerralla. :) Isompi häkki tulisi nyt kyllä tarpeeseen kun alkaa olemaan aika ahdasta nykyisessä kaikkien tavaroiden kanssa... Toinen puusilta joutuu varmaan hetkeksi säilöön ja sen tilalle tulee tuo jakkara.

2 kommenttia:

  1. Meillä on poikapupuilla kevättä rinnassa oikein urakalla - ei voi olla ainakaan huomaamatta, että nyt on kevät! Kamala jaloissa pyöriminen ja heiluminen kokoajan.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin jotenkin odotin, että Toto riehuis enemmän ja siihen menis hermot, mutta eiku se onkin Vinja, joka riehuu :D

      Vinjakin vapaana ollessaan tökkii jalkoja, mutta kun yrittää silittää nii se lähtee karkuun...:D

      Poista